Lähdettiin ajamaan villihevossaarelle. Edessä oli ihan uusia maisemia.
Ajettiin ensin Odensseen ja ylitettiin tosi iso ja korkea silta mennessä. Odensse on yksi Tanskan saarista ja saaren nimi on Fyn. Tanskassa on 406 saarta (mukana ei ole färsaaria eikä grölannin alueita) ja Jyllanti, jossa mekin täällä asutaan tää kesä, on ainoa mikä ei ole saari. Odenssesta ylitimme siltaa pitkin itsemme Langeland-saarelle ja sekin piti ajaa ihan loppuun asti. Siellä oli joka talon edessä oma lipputanko ja siinä tanskan lippu, ei tiedetä oliko niillä jotkut juhlat vai miksi niitä lippuja oli siellä niin paljon.
Päästiin vihdoin perille ja käytiin ensin yhdellä alueella kävelemässä ja ei löydetty hevosia ja mentiin sitten rantaan kävelemään ja ihailemaan maisemia. Siellä oli korkeita jyrkänteitä mitkä olivat pelkkää hiekkaa ja ranta oli täynnä sileitä kiviä ja tietysti me taas niitä siellä keräiltiin innoissaan.
Siskolla tuli pää kipeäksi ja meni iskän kanssa autoon. Veikka lähti äidin kanssa kiertelee toista aluetta josko hevosia näkyisi. Ei näkynyt ☹ ja mieli oli jo vähän surkea, että ajettiinko turhaan näin pitkä matka eikä nähdä yhtään villihevosta.
Lähdettiin ajamaan alueen toiselle puolelle, kun ei haluttu luovuttaa ja siellä niitä oli!!
Ei montaa mutta edes muutama ja niillä oli kaksi varsaa. Ei kaivattu koko laumaa, vaikka olisihan se ollut upea nähdä ne kaikki.
Laumassa on n. 80 hevosta ja alue oli n. 90 hehtaaria iso, niin ei ihan jaksettu lähteä joka kolkkaa etsimään. Mutta pääasia, että ei jouduttu lähtemään tyhjin käsin pois.
Löydettiin sattumalta siitä vierestä vanha hautakammio. Se oli 3000 vuotta ennen ajan laskun alkua siihen laitettu. Kammiosta oli löytynyt 36 aikuista ja 17 lapsen jäänteet. Se oli aika iso kammio, kun ei sisään päästyä oltu edes perillä eikä uskallettu mennä siskon kanssa pidemmälle, kun ei meillä ollut valoa.
Meidän piti mennä myös katsomaan Egeskovin linnaa, mutta hevosten etsinnässä meni niin pitkään, että ei ehditty ajoissa. Se meni kiinni jo klo16. Täällä menee kaikki jutut ihan ihmeen aikaisin kiinni. Mutta ei haittaa
Pysähdyttiin sitten kotimatkalla toiseen peurapuistoon mikä oli enemmän metsä kuin puisto. Siellä peurat oli arempia ja niitä ei saanut silittää mutta vieressä sai olla eikä ne pelännyt. Syötiin puistossa eväät ja katseltiin vieressä touhuavia peuroja
